Sijainti: Pääsivu Taido Kilpaileminen

Kilpaileminen

Kilpaileminen Taidossa.

Suomessa pidetään vuoden aikana noin viidet cup-tason kilpailut, sekä henkilökohtaiset ja joukkue-SM-kilpailut.

EM- ja MM-kilpailut järjestetään joka neljäs vuosi. Tähän mennessä virallisia MM-kilpailuja on ollut kolmet, Japanissa vuonna 1993, Helsingissä vuonna 1997 ja Göteborgissa vuonna 2005.

Henkilökohtaisissa kilpailuissa kilpaillaan hokeissa ja jissenissä, ja joukkekilpailujen lajit ovat dantai hokei, dantai jissen ja tenkai.

Hokei

Hokeissa kilpailijan suoritusta arvioidaan tekniikoiden puhtauden, suorituksen yhtenäisyyden, näyttävyyden, sekä tehdyn hokein vaikeuden perusteella. Yksi hokei keskittyy aina yhden tekniikkaluokan tekniikoiden kontrollointiin. Taidossa tekniikkaluokkia on viisi, ja jokaisesta on olemassa sekä miesten että naisten hokei. Miehet ja naiset voivat kuitenkin kilpailla samoilla hokeilla.

Hokei pyritään harjoittelemaan mahdollisimman puhtaaksi sekä ilmeikkääksi. Hokeissa on voimakkaita ja heikkoja tekniikoita, sekä nopeita ja hitaita kohtia, joilla suoritus saadaan rytmitettyä ja jaettua yhtenäisiin kokonaisuuksiin. Kaksi kilpailijaa tekee yhtäaikaa suorituksen ja kolme tuomaria arvioi heidän suorituksensa. Tuomarit osoittavat lipuilla mielestään paremman hokein jonka jälkeen päätuomari julistaa enemmän ääniä saaneen kilpailijan voittajaksi.

Ottelu eli Jissen

Ottelussa kilpailija voi saada tekniikastaan ipponin tai wasarin. Ipponin arvoinen tekniikka lähtee suoraan liikkeestä, on erittäin voimakas, kontakti on selvä ja tekniikkaan kuulu sekä kiai (voimakas huuto) että gentai tilanteesta poistuminen). Gentailla osoitetaan että tekniikka on hallittu ja tilanne kontrolloitu myös tekniikan jälkeen. Ippon päättää ottelun. Sen voi saada myös kahdella wasarin puoli pistettä) arvoisella suorituksella, jotka ovat selkeitä osumia, mutta eivät ipponin arvoisia.

Ottelussa voi eräissä erityistilanteissa, kuten genkakussa saada myös yukon (neljäsosapiste) arvoisen suorituksen. Jos ottelija on passiivinen, voidaan tuomita genkaku, jolloin passiivinen ottelija komennetaan ottelualueen nurkkaan ja toinen keskemmäksi ottelualuetta. Nurkassa oleva ottelija joutuu liikkumaan mahdollisimman korkeaa tengiä (permantovoimisteluliikkeitä muistuttavia tekniikoita) käyttäen viereiseen nurkkaan, ja keskempänä oleva ottelija liikkuu lengiä (tekniikkakombinaatio) käyttäen vastaavan matkan. Mikäli toinen ottelija on selvästi toista etevämpi, tuomitaan hänelle yuko. Kaksi yukoa vastaa wasaria ja neljä yukoa ipponia.

Mikäli kahden minuutin otteluajan jälkeen tilanne pistesuorituksen osalta on tasan, ratkaisee varoitusten (zui) määrä voittajan. Kilpailija, jolla on enemmän varoituksia, tuomitaan häviäjäksi. Varoituksen voi saada huonosta liikkumisesta (unsoku zui, gamae zui), ulosastumisesta (doogai zui) tai väärästä tai väärälle osuma-alueelle (esim. pää) osuneesta tekniikasta (zuki zui, geri zui). Kolme varoitusta yhdessä ottelussa johtaa kilpailijan ulosajoon (hansoku). Ottelija voi saada yhdestä virheestä useamman kuin yhden varoituksen kerrallaan, esim. voimakas pääkontakti johtaa usein suoraan kilpailijan ulosajoon. Mikäli tilanne on täysin tasan, päättävät tuomarit kumpi kilpailija julistetaan voittajaksi. Tasatulos on yksilökilpailussa mahdoton.

Dantai-hokei eli joukkue-hokei

Joukkue-hokeissa viisi taidokaa pyrkii tekemään saman liikesarjan mahdillisimman yhtenäisesti. Joukkueet voivat valita suorittamansa hokei Taidon kymmenestä perushokeista. Arvostelussa otetaan huomioon sekä kokonaisuus että joukkueen jäsenten yksittäiset suoritukset. Arvosteluperusteet ovat muuten samat kuin yksilöhokeissa.

Tenkai

Tenkai on ennalta suunniteltu, noin puoli minuuttia kestävä vauhdikas ottelupätkä, jossa viisi taidokaa hyökkää yhtä vastaan. Nämä viisi wakiyakua edustavat jokainen omaa tekniikkaluokkaansa, jotka ovat sen-, un-, hen-, nen- ja ten-tekniikkaluokat. Kuudes tenkaijoukkueen jäsen eli shuyaku voittaa lopulta kaikki viisi vastustajaansa. Tenkaisuorituksessa tulee pyrkiä uskottavuuteen ja sen pitää sisältää tarpeeksi hyökkäyksiä kaikissa tekniikkaluokissa. Tenkaissa nähdään usein korkeaa tengiä (voltteja ym.) ja "kuolemat" pyrkivät olemaan mahdollisimman näyttäviä. Myös tenkaissa arvostellaan jokaisen joukkueen jäsenen suoritus erikseen, sekä kokonaissuoritus.

Tehdyt toimenpiteet